Katja Kallio: Säkenöivät hetket

"Elly puristi daaliakääröä ja kultapalloa sylissään. Hänen oli yhtäkkiä täyttänyt merkillinen tunne. Hänestä tuntui siltä kuin kaikki olisi ollut omituisesti ymmärrettävissä, ja se sai häikäisevän, ei pelkästään miellyttävän tai helpon tunteen leviämään hänen rintaansa. Se ei tarkoittanut, että kaikki olisi hyvin, tai niin kuin kuului olla. Jos kaikki olisi niin kuin kuuluisi, hän ei istuisi ensinkään tässä autossa. Villaliiviä ostanut mies ei tarvitsisi lääkitystä, joka sai hänet kuolaamaan ja teki puheesta puuroa. Käpristynyt vanhapoika olisi salskea perheenisä, eikä hänen tervehdyksellään olisi siitä huolimatta niin suurta merkitystä haituvahiuksiselle miehelle. Pikemminkin jollain tavoin tuntui olevan kyse siitä, että tässä hetkessä, jossa hän yhä edelleen istui ja jota hän jarrutti paikoillaan puristamalla daaliakäärön reunaa, elämän salaisuudet näyttäytyivät hänelle paljaina ja oudon hivelevinä. Ne salaisuudet eivät olleet sen ihmeellisempiä, ja hyvä olikin, ne olivat henkeä salpaavia jo tällaisinaan."

Katja Kallion Säkenöivät hetket (Otava 2013) on kääritty kirjakevään 2013 valoisimpiin kansiin ja omat aatokseni palasivat kannen myötä Monika Fagerholmin Ihaniin naisiin rannalla, merenneitoihin, Enkelin perheeseen ja valkoiseen huvilaan, jossa soi hiljainen jazz. Kirjablogien lisäksi Säkenöivät hetket vilahteli kevään aikana aika monessa lifestyle- ja sisustusblogissa. Olen kaikenlaisille vaikutteille kovin altis ja näin heti itseni Hangon hiekkarannoilla ja Bellevuen terassilla viettämässä hohdokasta elämää Kallion uutukainen seuranani. 

Kuinkas sitten kävikään? Luin kirjaa omalla mökillä suuren kitkemisviikonlopun hengähdystauoilla, onkiretkellä rantakalliolla ja kesäyössä valkoisessa saunatuvassa ja olin alkuun hyvin ärtynyt.  Kirja ei jotenkin kummallisesti ollutkaan Fagerholmia. Säkenöivät hetket kertoi ihan oikeasti säkenöivistä hetkistä, joita ihmisen elämään mahtuu verrattain vähän. Kallio kirjoitti taitavasti ja hillitystä, mutta rikkaruohourakkani vastapainoksi minä olisin kaivannut jotain rönsyilevää. Tosi reilua Kalliota kohtaan! Onneksi en kuitenkaan luovuttanut.

Viikonlopun aikana kottikärryillä rikkaruohoja kuskaillessani minulla oli aikaa ajatella ja mietin Ellyn elämää. Iloitsin ruusuisista puutarhahanskoistani ja ilmasta - ei säkenöivästä vaan sellaisesta lempeästä puolipoutaisesta. Muistelin Eeva-lehdestä lukemaani Kalliosta kertovaa artikkelia, teoksen kantavia teemoja, poksahtamaisillaan olevia pionin kukintoja ja nautin elämästä ja lukemani kirjan herättämistä ajatuksista. Kirja todellakin sai minut miettimään ja lopulta huomasin tarinan kasvaneen pionieni tapaan varsin pakahduttavaan mittaan. Nämä ovat niitä minun säkenöiviä hetkiäni!

Ja se Katja Kallion kieli. Onneksi se ei ollut rönsyilevän ihanaa vaan  taitavasti valjastettua kertomaan yksinäisyydestä ja siitä, miten vaikeaa on tuntea yhteenkuuluvuutta ja yhteyttä toiseen ihmiseen, vaikka tarve olisi kuinka kova. Tämä seuraava hiirenkorvasitaatti kertoo mielestäni jotain kovin tärkeää, en halua sitä selittää:

"Mikä niissä filmitähdissä on niin ihanaa? isä oli kysynyt. Mutta ei hän osannut sitä selittää, ei vaikka hän tiesi, että isä todella halusi kuulla vastauksen. Kun äiti kysyi "mikä niissä filmitähdissä on niin ihanaa?", se ei ollut oikea kysymys vaan käsky lopettaa filmitähdistä puhuminen. 

 Jollakin tavoin kyse oli siitä, että Jean Harlow ja Zarah Leander saivat eräänlaisen loiston syttymään Beatan sisällä, ja se loisto teki hänet kevyemmäksi ja vaikeammin tavoitettavaksi ja haavoitettavaksi."

Joku kirjassa ymmärsi tämän.

En ole Katja Kalliolta mitään yli kymmeneen vuoteen lukenut, mutta nyt ajattelin kyllä paikata tilannetta ja Fagerholmiakin saatan kertailla niistä Monika Fagerholmin kirjoittamista teoksista. Ihan järkevä suunnitelma, vai mitä?

***

Minulla on monta kesää ollut haave. Se liittyy lokkeihin. Mies sanoo  haaveen toteuttamisen olevan aika haasteellista, jos pomppii veneessä zoomiputkea säätäen oranssit palastusliivit päällä. Olen kyllä jo ihan semityytyväinen, mutta projekti jatkuu!