Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas

Ehei, en ole vielä lukenut Ulla-Lena Lundbergin Marsipaanisotilasta (Gummerus 2001), mutta olen viettänyt aikaa kirjan seurassa jo liki viikon verran. Olemme käyneet kesämökillä sekä nauttineet kesästä kaupungissa. Lapset tietävät, että kotoa meidät löytää helpoiten etupihalle virittämäni aurinkovarjon alta ja ympärillämme tuoksuu ruusutee. Olen sivulla 130 ja ajattelin nautiskella kirjaa vielä pitkään!

Marsipaanisotilas kertoo Finlandia-palkitun Jää-teoksen Petter Kummelin lapsuudenperheen tarinaa. Eletään syksyä 1939 ja perheen esikoispoika Petter opiskelee Helsingissä teologiaa, Frej ja Göran viettävät aikaansa suojeluskunnassa. Poikien ihanan pikkusisko-Charlotten koululaukussa painaa suomenkirja, jota tyttö on kanniskellut mukanaan uskoen, että teoksen fyysinen mukanaolo helpottaisi oppimista, vaikka sisältö hangoittelee vastaan.

"Neiti Charlotte Kummel, melkein neljätoista, matkalla Graniin, Kauniaisten ruotsinkieliseen yhteiskouluun kylmässä aamuhämärässä. Suomalaisessa ilmastossa koulu ei saisi loppusyksystä alkaa ennen yhtätoista, koska aamuja tuskin voi pitää muuna kuin riskinä kansanterveydelle. Pohjoismaiseen tapaan jumalattoman varhaista ylösnousua pidetään kuitenkin terveellisenä ja luonnetta kehittävänä."

Kanniskelusta huolimatta näyttää uhkaavasti siltä, ettei kokeesta voi selvitä ilman jumalien apua. Tällä kerralla Charlotten pelastavat venäläiset. Viimeisellä hetkellä tulee tieto, että Helsinkiä pommitetaan ja tavallinen kouluarki saa jäädä.  Monet nuoret ovat tilanteessa riemuissaan ja keskenkasvuiset pojat ilmoittautuvat innosta puhkuen armeijaan vapaaehtoisina - näin toimii myös Charlotten veli Göran eli Jösse.

"Göran kaivelee hillopurkkia ja lappaa leivälle enemmän hilloa kuin lapsuudessa ikinä sai. Kihara vaalea tukka ja pyöreät sinisilmät, äidin herkkusuu, joka työntää lautasen aiheuttamiensa tahrojen päälle ja sanoo: - Äiti! Miten me hyvin koulutetut sotilaat voisimme kuhkia kotona, kun isänmaa kutsuu!"

Marsipaanisotilas on paksu kirja ja itse olen vasta tarinan alussa, joten en rupea juonikuvioita veikkailemaan. Kirja kertoo omaa tarinaansa sodasta ja tiedän, että aurinko ei voi aina paistaa edes Kummelien perheen elämään, vaikka he kovin herttaista ja sydämellistä väkeä ovatkin. Jotenkin julmalta tuntuu sanoa, että juon vaaleanpunaisesta kupista ruusuteetä ja nautiskelen sotakirjaa, mutta elämä on täynnä kontrasteja ja niin on myös Marsipaanisotilas. Minä nautin eniten Ulla-Lena Lundbergin pulputtavasta kielestä ja kerronnasta ja samalla pelkään hetkeä, jolloin Kummelin veljeksille valkenee sodan todellinen luonne.

Lundbergin Jää nyyhkytytti minua syksyllä yhden yön verran, onneksi en tuosta lukukerrasta muista Petterin sisarusten kohtaloita. Vaikuttaa, että järisyttäviä hetkiä on luvassa myös lähitulevaisuudessa! Ja nyt palaan aurinkovarjon alle lukemaan varovasti sivun kerrallaan...