Kjell Westö: Kangastus 38

"Kaupungin yllä lepäsi epätodellinen tunnelma. Elämä kuin uni, ääriviivaton kangastus."

Kuten joskus aikaisemminkin olen todennut, minun Helsinkini on luonut Kjell Westö. Viime viikonloppuna pääsin taas matkalle enkä ole vielä aivan toipunut. Tällä kertaa kuljin erityisesti Töölössä ja vietin aikaani myös Munkkiniemessä. Vuoden 1938 Helsingissä soi Dallapé ja tuoksui Chanel nro 5. Westön Kangastus 38 (Otava 2013) oli kirjasyksyni yksi odotetuimpia uutukaisia. Ja voi herra kirjailija ja me kaikki muut - nyt voimme huokaista helpotuksesta. Kangastus 38 on kirja isolla K:lla, vaikka ensimmäiset sata sivua vähän kipristelivät vatsassa. Hitaasti hyvää tulee ja niin myös tässä tapauksessa. Keski-ikää lähestyvän miehen avioerotarina kasvaa dekkarimaiseksi tutkielmaksi pahuudesta ja ihmisen mielen syövereistä, natsisimista sekä  sodan muista synkistä varjoista, mutta vain Westö osaa puhua vaikeista asioista näin kiltillä äänellä. 

Ja vaikeita asiat todella ovatkin. Moderniksi kutsuttu maailma Hollywood-elokuvineen on suistumassa uuteen sotaan, vaikka edellisen sodan arvetkaan eivät ole vielä parantuneet. Nuori Suomi on kahden pahan puristuksissa. Saksasta kantautuu utopistisia viestejä hammasharjoilla katuja lakaisevista juutalaisista ja idän Stalin taas kummittelee murhanhimoisena juonittelijana ja vallankumouksen tuulikone pitää liput liehumassa yötä päivää. Valitettavasti ainoat pahat eivät löydy rajojen takaa, vaan pahuus vaanii kaikkialla. Kun ihminen kokee ja näkee tarpeeksi julmuuksia, järki saattaa hetkittäin kadota ja tunteenpurkaukset voivat olla hyvinkin yllättäviä ja näitä yllätyksiä kirjassa kyllä riittää.

Westö kuvaa taitavasti herkkävaistoisen taiteilijasielun mielen särkymistä, veriveljien lojaaliuden rajoja, persoonallisuuden jakautumista ja vastuun kantamista ja pistää lukijankin miettimään, mitä oikeasti on tapahtunut ja mikä on vain kuvitelmaa ja kangastusta.

Ihania kangastuksiakin kirjasta löytyy, tietenkin. Erityisesti mieleeni jäi, kun ilmiselvä Tove Jansson ilmestyi soutuveneellä mereltä, vaihtoi muutaman sanan kirjan päähenkilön kanssa, tarjosi tälle mansikkamehua ja kananmunaleipiä, joiden päälle oli ripoteltu ruohosipulisilppua,  ja souti pois.  Kaikkea sitä voi kuumana kesäpäivänä tapahtuakin! Vai oliko sekin kaikki vain lukijan päähän muodostunutta harhakuvitelmaa...

Pidin siitä, miten ihmiset pitivät toisistaan huolta, ja suuren kiltteyspalkinnon tahtoisin ojentaa Claes Thunelle, oikeudenmukaiselle ja ystävälliselle - vähän reppanallekin - lakimiehelle, joka aluksi vaikutti aika lapaselta, mutta tiukoissa tilanteissa pystyi kuitenkin tekemään ne oikeat ja humaanit ratkaisut ja oli uskollinen omille arvoilleen, vaikka kaikki kelmit kaverit häntä kaltoin kohtelivatkin. 

Kangastus 38 oli karmaisevan hyvä lukukokemus, suosittelen. Lukuevääksi kannattaa muuten varata  Da Capoja, nam!  Ai niin, minä ajattelin tehdä kirjalle Da Capot ennen Helsingin kirjamessuja. Ilmoittauduin nimittäin  tänne. Aika huikeaa päästä samaan lukupiiriin Kjell Westön kanssa!

Ja tuo kuva. Se ei ole kangastus eikä liity kirjan tapahtumiin mitenkään. Kuva on siltä ajalta, kun presidentin puolisona oli maatilanemäntä Kaisa Kallio, ensimmäiset missikisat järjestettiin Suomessa Munkkiniemen Golf-kasinolla ja Gabi ja Claes Thune lomailivat onnellisina Gardalla ja Pariisissa. Esiäitieni aika.