"Joskus elämä muuttuu. Joskus täytyy myös luopua. Niin kuin nyt. Perhonen on vain hetken toukka. Sitten se koteloituu, kasvattaa siivet ja lentää pois. Niin kuuluu olla. Ihmisen tehtävä on oppia hyväksymään perhosen lento, vaikka se on vaikeaa, kun tekisi mieli pitää omana. Elämässä on joskus tilanteita, jolloin omasta tärkeästä joutuu luopumaan toisen edun vuoksi. Sitä paitsi perhosta voi silti rakastaa, vaikkei se ole purkissa. Eikö perhosen lento näytäkin kauniimmalta niityllä?"
Pauliina Rauhalan esikoisteos Taivaslaulu (Gummerus 2013) on kaunis ja rohkea kirja, joka tuskin jättää ketään kylmäksi. Tarinassa seurataan nuoren lestadiolaisperheen elämää ja uskoon liittyviä kipukohtia.
"En kulje ihmismarkkinoilla. Minussa ei ole mitään niillä esiteltävää. En pue monta merkkiä päällekkäin. En syö pieniä annoksia kalliissa ravintolassa. En seuraa vaihtuvia muotivirtauksia, muuta kotini sisustusta kuuden kuukauden välein tai aloita joka syksy erikoista harrastusta. Miksi ihmisen tyttären jokainen osa pitää muokata? Lady fitness, liukuvärjäys ja rakennekynnet. Bodypump, bikinivahaus ja kuohkeammat rinnat. Minun vapauttani on kävellä hiukset liehuen ohi naisenrakennuskylttien ja -työmaiden. Työnnän tuplaemmaljungia tuoksuvassa metsässä, poimin lasten kanssa keltavahverot ja mustikkapiirasmarjat ja käännyn takaisin kotiin, kun on ruoka-aika. Kävelemme hiekkarannalla paljain jaloin, aallot kohisevat kertomuksiaan ja lapset kysyvät kysymyksiään, kun taivas punertuu illaksi eikä mihinkään ole kiire."
Kirjan päähenkilöt, Vilja ja Aleksi, ovat kaikin puolin kohtuullisia ihmisiä ja usko on heille tärkeä ja kaunis asia. Oman uskonyhteisön normit ovat kuitenkin jossain vaiheessa vääristyneet kovin mustavalkoisiksi ja perheen ratkaisut aiheuttavat yhteisössä pahennusta. Päähenkilöt joutuvat kumpikin tahollaan miettimään, mikä elämässä on tärkeää ja arvokasta.
Taivaslaulussa korkeuksiin nousee kaksi keskeistä teemaa: rakkaus toista ihmistä ja elämää kohtaan sekä rohkeus tehdä oikeita valintoja, vaikka ne joskus sotisivat ulkopuolisten asettamia normeja vastaan. Valinnat tekevät välillä kipeää ja aina löytyy niitä, jotka tuomitsevat suureen ääneen, mutta rehellinen keskustelu myös parantaa.
Rauhalan kirja on herättänyt valtavasti keskustelua - niin hyvässä kuin pahassakin - ja monessa blogissa anonyymit kommentoijat ovat paheksuneet Rauhalan aihevalintaa, joka on koettu tabuksi. Minusta kirja ei kuitenkaan ole hyökkäys lestadiolaisuutta vastaan vaan hyvin inhimillinen tarina äidin uupumisesta ja selviytymisestä sekä elämän jatkumisesta vaikeuksien jälkeen. Ja tietenkin Taivaslaulu on myös soljuvakielinen ilta-auringon kultaama rakkaustarina, joka saa mäntyjen rungot hohtamaan punaisina ja ihmiset ymmärtämään oman paikkansa taivaankannen alla. Aika upea esikoiskirja!
"Minä tiedän paikkani maailmassa ja olen onnellinen. En tahdo loitontua rakkaudesta, joka suostuu vaivaan ja rukoilee voimansa Jumalalta. Minä pidän pelkistetyistä ihmisistä, jotka tekevät työt, hoitavat lapset ja uskaltavat tyytyä onneensa."
Mitä sitä voisi taas muuta toivoa?
Minut tämä jätti valitettavasti kylmästi pitkäveteisyytensä takia. Jotenkin kauniin kuoren alta en päässyt syvemmille vesille..
VastaaPoistaHetki ei siis ollut sinulle oikea. Itse taas kolmen lapsen äitinä olen monesti miettinyt, miten suurperheiden äidit voivat jaksaa kaiken ja kirjasta sävähdytti ja vapisutti kovin, vaikka itse en lestadiolainen olekaan.
VastaaPoistaJa Rauhalan kieli, sitä on ilo lukea.
Kaikella on aikansa!
Etenkin tuo ensimmäinen tekstinäyte on erityisen kaunista luettavaa. Itse vielä odottelen, että kirja saapuu käsiini. En uskalla liikoja odotella, vaikka kirjan aiheet kyllä kiinnostavat kovin tällaista lapsetontakin lukijaa. :)
VastaaPoistaMinä liimailin post it -lappuja kauniisiin kohtiin ja lappuja kertyi TOOSII paljon. Juu, ei kirja mitään äitien salatiedettä sisällä, joten kannattaa tietysti lapsettomankin lukea. ; )
VastaaPoistaOli mukava lukea vähän erilainen blogikuvaus tästä kirjasta. En ole itse saanut vielä kirjaa käsiini, mutta noista otteista kyllä välittyy hyvin kirjan kaunis kieli. Kirjan aion kyllä lukea, ja toivottavasti pääsen keskustelemaan myös kirjailijan kanssa aiheesta.
VastaaPoistaNostit esille myös aihevalinta -teeman. Olen sitä mieltä, että vaikeistakin asioista pitää pystyä puhumaan/kirjoittamaan avoimesti. Ehkäisykysymys on ajankohtainen joidenkin nuorten vl-perheiden keskuudessa. Heillä on valinnan paikka. Vilja ja Aleksi tekivät oman valintasa. Siihen jokaisella on oikeus - samoin yhteisöllä on oikeus määrittää omat norminsa.
Ymmärrän myös kritiikin Rauhalan aihevalintaa kohtaan, koska hänen lähipiirissään on paljon vl-uskovaisia. Vaikka kirjailija varmasti itse ymmärtää ja on nähnytkin toisenlaisia vl-perheitä kuin kirjan perhe, moni lukija voi sokaistua ja hänelle voi jäädä aika yksipuolinen kuva vl-perheen kasvukivuista. Siksi tämä kirja voi aiheuttaa harmia lähipiirin lisäksi myös lestadiolaisuuden maineelle yleensäkin.
Kirjoitit ihanasti tästä kirjasta. Minäkin pidin valtavasti: pidin Rauhalan kielestä, kirjan kauniista tarinasta ja siitä, että kirja jätti jäljen. Se jäi mieleen pitkäksi aikaa, viipyili Viljan ja Aleksin tarinassa, monissa tunnelmissa.
VastaaPoistaKiitos tästä(kin) arviosta. Varasin Taivaslaulun kirjastosta, mutta taitaa mennä vielä kauan, ennen kuin saan kirjan käteeni. Olen jotenkin jo nyt ihan varma, että tulen pitämään siitä.
VastaaPoistaKirja on sikälikin herättelevä että kyseisen uskon piirissä on vaikea ellei jopa mahdotonta avoimesti keskustella siitä, miksi on aikoinaan päätetty että ehkäisyä ei sallita uskovaiselle. Enempää Raamatussa kuin kristinopissakaan kun ei ole mitään tähän viittaavaa.
VastaaPoistaEdellä tuolla yksi Anonyymi :
VastaaPoista"tämä kirja voi aiheuttaa harmia lähipiirin lisäksi myös lestadiolaisuuden maineelle yleensäkin."
Minkälaista harmia?