Hannu-Pekka Björkman: Välähdyksiä peilissä

"Taiteilijan tärkein kyky on empatian kyky. Astua sisään toisen ihmisen kohtaloon ja kokea se. Siinä on hyvin pitkälle taiteen voima. Sieltä löytyy tieto itsestämme. Me emme ole ennen kaikkea loogisesti ajattelevia olentoja vaan runollisesti ajattelevia olentoja. Siksi taide kuvaa enemmän itseämme ja sisintämme kuin mikään muu ajattelun tapa. Tämän tähden olisi tärkeä harrastaa sielun liikkeitä yhtä paljon kuin ruumiin liikkeitä."

Minä niin pidän noista sielun liikkeistä ja runollisesti ajattelevista olennoista. Aika liikuttava on myös tuo Hannu-Pekka Björkmanin Välähdyksiä peilissä -kirjoituskokoelma (Kirjapaja 2014), jota pääsin nautiskelemaan mökkilaiturille. Luterilaisen työmoraalin omaavana yritin ensin tasapainottaa sielun ja ruumiin liikkeet niin, että jokaisen kitketyn rikkaruohokottikärryllisen jälkeen saisin lukea yhden Björkmanin esseen lisää, mutta aika pian mopo karkasi käsistä ja kirja vei mennessään. Hyvä niin. Poika pääsi uimaan ja äiti ajattelemaan suuria ajatuksia lyhyestä ihmiselämästä.

En ole aikaisemmin Hannu-Pekka Björkmania lukenut (tai olen kyllä Hesarista niitä herkullisia ruokakolumneja, jos tarkkoja ollaan), mutta Ilselän Minna vinkkasi Välähdyksistä niin houkuttelevasti, että tein kirjastoon heti varauksen...

Björkman pohtii teksteissään taiteen tehtävien lisäksi hyvin paljon keski-ikäisyyttä, onnellisuutta, työtä ja kaipausta johonkin alati puuttuvaan paljastaen samalla nykyajan kipupisteitä. Ihmisillä on jatkuva kiire, pitää tehdä, suorittaa ja koko ajan työskennellä. Björman puhuu myös hillittömyydestä ja elämän pyhyyden kieltämisestä. Mikään ei oikeasti ole enää pyhää, ei edes itse pyhä. Jatkuva mielihyvän ja onnellisuuden tavoittelu onkin merkittävä masennuksen syy ja oire. Ihminen on muuttanut maailmaa ympäriltään viimeisen sadan vuoden aikana radikaalisti, mutta ei ole itse pysynyt tässä muutoksessa mukana. Vaikka tekniikan kehityksen myötä ihmisen vapaa-aika on räjähdysmäisesti lisääntynyt, meillä ei ole aikaa pysähtyä miettimään, mikä elämässä on oikeasti arvokasta, koska samaan aikaan lume-elämä virtuaalimaailmassa saattaa virrata ohi.

Oi,  miten nautinkaan Björkmanin ajatuksista. Pidin siitä, että kaikki työ on arvokasta itsessään ja keski-ikäisyys on sitä, että valtavan jäätelövalikoiman edessä voi ostaa kaksi vaniljapalloa. Oli myös ihana tajuta, että talvellakin on valoa ja hämärä voi olla hyvä. 

"Hämärä ei ole valottomuutta, vaan eräs valon monista elementeistä. Hämärässä valo on herkimmillään. Se tekee kohteensa näkyväksi ja peittää samaan aikaan suojaavaan huntuun. Hämärä on hetki valon ja pimeyden välissä. Mutta se hetki jatkuu pohjoisessa loputtomiin. Päivästä toiseen, viikosta viikkoon. - - Ehkäpä meidän tulisi näin marraskuussa kääntää katseemme itään, Japaniin. Siellä hämärään suhtaudutaan lempeästi..."

Välähdyksiä peilissä on mielestäni äärimmäisen hyvä kesälomakirja elämänsä ruuhkavuosia elävälle ja muillekin. Björkman puhuu kovin tutustuista asioista ja pysäyttää lukijan miettimään maailman menoa ja ihmisen ainutkertaista elämää ja autuasta arkea. Tekstiä on iloa lukea. Itse jaoin tätä iloa tuolle kuvan 9-vuotiaalle uimarillekin ja meillä oli kovin mukavat keskustelut. Nyt jaksan taas ensi talven työkiireet ja pimeyden!

***

Ihania kohtia: 

Kaipaan yksinkertaisia aikoja.

katsella vain vettä, joka virtaa kuin historia

Mozartin kaikuja vuosisatojen takaa

kevään herääminen

menneisyyden henget

Runot katoavat.

Sielu tarvitsee enemmän tilaa kuin ruumis.

mökökammari

valon sataminen taivaalta

taide luo aikaa, se luo elämää ja vetää ikuisuuden luoksemme

ajattomuuden kokemus luvallinen ja voimakas keino sielun muovaamiseen

ja niin edelleen...