Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Se oli kertomus tuhosta ja raunioista, valtameristä, jotka kurkottivat kohti mannerten keskustoja ja nielivät maata ja makeaa vettä. Miljoonista ihmisistä, jotka pakenivat kodeistaan, sodista, joita käytiin sulavien jäiden alta paljastuneista polttoaineresursseista, kunnes maan suonet vuotivat kuiviin. Ihmisistä, jotka haavoittivat maailmaansa, kunnes menettivät sen.

Sitten tarina muuttui kertomukseksi keksityistä totuuksista ja kerrotuista valheista ja historiasta, joka oli tehty ikuisesti toiseksi: se oli tarina kirjoista, jotka murenivat repaleiseksi paperiusvaksi pohjamutiin ja korvattiin helposti muokattavilla viestinkirjoilla, kunnes mikä tahansa tapahtuma oli mahdollista häivyttää maailman muistista muutamalla napin painalluksella, kunnes vastuu sodista tai onnettomuuksista tai kadonneista talvista ei enää kuulunut kenellekään."

(Emmi Itäranta: Teemestarin kirja)

Elämä olisi aika erilaista ilman kertomuksia ja tarinoita. Itse hahmotan mennyttä aikaa usein kirjallisuuden avulla. Muistan kesän 2003 Carol Shieldsin Rakkaudentasavallasta, kevään 2005 Carlos Ruiz Zafónin Tuulen varjosta ja joulun 2010 Jalosen Poikakirjasta. No myönnetään, ajanjaksoihin liittyy aina jotain henkilökohtaistakin, mutta kirjojen avulla pysyn ajanlaskussani  jotenkin kartalla.

Tämä joulu on Emmi Itärannan Teemestarin kirjan (Teos 2012). Vaikka vuosi 2012 oli jotenkin synkkä ja harmaa - kiitos kai kolkuttelevalle keski-iälle - joulukirjani äärellä oli hyvä hiljentyä miettimään ihmiselämän haurautta, kauneutta ja ainutkertaisuutta ja sitä, miten menneiden aikojen ihmiset omalta osaltaan edelleen vaikuttavat nykyajan ihmisten elämään, vaikka vain harva meistä osaa näitä viestejä nähdä ja tulkita.

Teemestarin kirja kertoo nykyisajasta jossain kaukana tulevaisuudessa. Nykyisaikaa edeltävällä Hämärän vuosisadalla on tapahtunut jokin kammottava katastrofi ja maailman makeat vedet ovat alkaneet ehtyä. Vallassa on tiukka sotilasdiktatuuri, jonka keskeinen tehtävä tuntuu olevan ihmisten hallitseminen puhdasta vettä säännöstelemällä. Rahaa ja muuta materiaa ei juuri kaipailla, vain puhtaalla vedellä on merkitystä.

Kirjan päähenkilö Noria on nuori nainen,  joka on kouluttautunut sukunsa perinteitä kunnioittaen teemestariksi ja arvonsa myötä vihkiytynyt myös veden saloihin. Noria löytää ystävänsä kanssa muovihaudasta menneisyyden viestin, joka on ristiriidassa vallitsevan diktatuurin oppien kanssa ja haluaa selvittää, mitä menneisyydessä oikeasti tapahtui. Samalla hän joutuu miettimään, kenellä on oikeus omistaa ja mitä kirjallisuus ja historia oikeastaan merkitsevät.

On vain tapahtumia, joille ihmiset antavat tarinoiden muodon ymmärtääkseen niitä paremmin.

Liian monta tarinaa katoaa kokonaan, ja liian harva, joka säilyy, on tosi.

Luen harvoin scifiä, mutta olen onnellinen, että tartuin Teemestarin kirjaan - ja juuri jouluna. Nykyaikanakin teemestarin viisauksille olisi kovasti käyttöä.

Kuumenevan veden vaimea kohina padassa rauhoitti minua. Muistutin itseäni ajatuksesta, joka oli rakennettu seremonian ytimeen: teen äärellä kaikki olivat tasavertaisia, vaikka heidän elämänsä eivät koskaan kohtaisi majan seinien ulkopuolella.

Rauhallisia välipäiviä, lempeitä teehetkiä ja onnellista vuotta 2013!

***

14-vuotias poikani pyytää minulta aina hyvää luettavaa. Tarjoan tätä hänelle seuraavaksi. Luulen, että itämaisesta filosofiasta kiinnostunut miehenikin saattaisi rakastaa tätä kirjaa... Iik, rakastavatko miehet kirjoja??? Pitää selvittää...