Bo Carpelan: Lapsuus

 

 

"Oletko sinä täällä, Davi, äiti sanoo ja katsoo häntä. Hän ei vastaa. Hän on kuin lumihiutale, joka hitaasti leijuu mustalle takapihalle ja sulaa. Siellä tuoksuu puhdas valkopyykki. Elma näkee sen. Äiti näkee sen. Tuuli puhaltaa tuoksun olemattomiin, lakanat ovat kuin purjeet. Pelkkä istuminen tässä, keittiössä, tuntuu yhtä puhtaalta ja hiljaiselta. Sellaisia päiviä on, ne vain tulevat. Davin tehtävä on ottaa ne vastaan. Hän ojentaa kätensä. Davi, äiti sanoo, et sinä nyt ole ulkona! Mutta hän on. Suuri valkoinen lumihiutale sulaa kämmenelle, hän tuntee sen, vielä unessakin."

Bo Carpelanin Lapsuus (Otava 2008) kuvaa 1930-luvun lama-aikaa hyvin herkällä ja kauniilla tavalla pienen Davi-pojan näkökulmasta. Äidin työt loppuvat, Sanna ei tulee enää hoitamaan Davia ja isän vastentahtoinen taloussuunnitelma on aina yhtä toivottoman köyhänitara. Uudessa kodissa pojan huoneen virkaa toimittaa keittökaapin taakse jäävä syvennys, jonne mahtuu kylmäkaapin lisäksi sänky. Tärkeintä on, että Davi viihtyy omassa tilassaan.

"Davi on yksin kotona ja tuntee, miten yksinäisyys ympäröi häntä lempeänä, kuin tutuksi käynyt ilma, kuin vakaa lämpövana. Hän lukee, kirjoittaa pieneen vihkoon omistamiensa kirjojen nimet, hän numeroi ne. Jo se, että voi pitää kädessään kaikkia näitä maailmoja. - - - Hän pitää kirjoja kädessään. Niissä tuoksuvat sanat, jotka joku on niihin kirjoittanut ja lähettänyt ilmoille, ilmapalloina, linnunsiipinä, kuvina, joiden sisään voi kasvaa. Hän ei ole poissa ikkunoiden takana olevasta maailmasta, hän on sen sisällä, Norjan tuntureilla ja Mississipillä, autioilla saarilla ja planeetoilla."

Davi on perheen ainoa lapsi ja viettää paljon aikaa yksin. Hän ei kuitenkaan ole yksinäinen, sillä seuranaan hänellä on loistava mielikuvitus ja kirjojen ihmeellinen maailma. Davia rakastetaan ja hänen ympärillään on paljon aikuisia, jotka välittävät. Aikuisilla on tapana kokoontua Davin kotiin ruokapöydän ympärille huolineen päivineen ymmärtämättä, että lapsellakin on tarkat korvat.

"Huoneessaan Davi kuulee puoliavoimen oven takaa, miten tavattoman paljon ihmisiä esiintyy aikuisten puheissa. Kuolleet ja elävät juoksevat esiin kuin teatterin lavalle. Suku ja ystävät, skandaaleja ja rakastavaisia, kaikki pyörii yhtenä seoksena kuin iloinen tanssi."

 

Davi maistelee sanoja ja tuoksuja. Hän näkee sellaista, mitä aikuiset eivät pysty näkemään. Aika saattaa istua keittiössä tai olla lukittuna kaappiin. Davi tietää, että isot talot nahistuvat ja harmaa voi olla lempeää ja lämmintä.

Carpelanin Lapsuus on nimensä mukaan kertomus lapsuudesta, joutilaista päivistä, kirjallisuuden voimasta,  koulusta, kuolemasta, sodan varjosta ja ystävyydestä. Murheeton ja tuulessa leijuva lapsuus ei kuitenkaan voi jatkua ikuisesti - vai voiko? Carpelan itse sanoo, että lapsuus seuraa meitä pitkin matkaa - itse luulen, että läpi koko elämän. Minä haluan lapsuuteni lisäksi matkalleni mukaan Bo Carpelanin. Voi mikä viisas mies!

Carpelanin ajatukset valoista ja varjoista ihastuttavat myös täällä. Onneksi on Ylen Elävä arkisto.