Chris Cleave: Sodassa ja rakkaudessa

"Lapset asettuivat riviin voidakseen laulaa. He seisoivat kunnian vähenemistä kuvaavassa järjestyksessä: ensin enkelit, viimeisenä lampaat. Poppyn vieressä oli kaksi muuta lammasta valkoisissa, puuvillalangalla poimutetuissa villapaidoissa. Pikku-Beryl - jähmeästi hymyilevä, hämmentävän hiljainen kaunotar - ja vähämielinen George, joka näytti muuten pienikokoisen näyttelijäkunnan rinnalla hätkähdyttävän isolta, mutta seurasi Poppya perin säyseästi. Lampaat asettuivat keisari Augustuksen, Joosefin ja Marian, enkelin ja kertojan rinnalle riviin. Kun Mary alkoi säestää pianolla, he lauloivat."

Jos etsit joulun täydellistä lukuromaania, se voisi olla tässä. Ihana joulukirja vie ajatuksesi mennessään ja sinulle tapahtuu matkan aikana jotain, jota yrität vielä päivienkin kuluttua selvitellä. Joulukirjassa pitää olla suuria tunteita ja myös vakavia, raastavia asioita. Juoni ei missään tapauksessa saa olla liian ennalta arvattava, henkilöt ovat rohkeita, sympaattisia ja vähän höpsöjäkin, eikä pahitteeksi ole, jos tarinassa seikkailee vielä yksi Parliament Hillin karhunvatukoista tehty hillopurkkikin. Täydellinen joulukirja sisältää paljon mielikuvitusta, mutta pohjautuu jotenkin todelliseen elämään ja historiaan.

Englantilaisen Chris Cleaven Sodassa ja rakkaudessa (Gummerus 2016) eletään toisen maailmansodan myllerryksessä sekä Lontoossa että saarretulla Maltalla. Kirja kertoo nuorista ihmisistä, sukupolvesta, jonka piti tehdä valintansa nopeasti, rakkaudesta, urheudesta, kirjeistä, joihin on ladattu koko ihmiselämä, lapsista, joita kukaan ei huolinut, karhunvatukkahillosta ja Maltan kallioisesta maaperästä, johon haudan kaivaminen oli lähes mahdottomuus.

Cleave kertoo, että kirjan inspiraationa toimivat hänen omat isovanhempansa, mutta kirja ei kerro kuitenkaan heidän tarinaansa. Cleaven isoisä toimi Maltan saarron aikana saarella Kuninkaallisen tykistön kapteenina ja sai haastavaksi tehtäväkseen huolehtia Iso-Britannian pääministerin rämäpäisestä ja rohkeasta pojasta. Cleave kiinnostui aiheesta ja matkasi Maltalle tutkimaan autenttisia paikkoja ja tapaamaan ihmisiä, jotka olivat eläneet toisen maailmansodan aikana. Saarelta löytyi isoisän tarinoista tutut paikat ja jopa hautakivien nimet täsmäsivät vanhan kapteenin kertomaan. Voimakkaimmin kirjailijan kuitenkin yllätti matkalla toisen maailmansodan surullisuus kaikessa musertavuudessaan, vaikka sodasta oli kulunut jo melkein ihmisikä. Churchillin poika jäi taakse ja tarina sai uudet siivet alleen.

Cleven isoisä kirjoitti Maltalta kirjeitä kihlatulleen ja nämä kirjeet osaltaan toimivat myös kipinänä kirjan syntyvaiheessa. Molemmat isoäidit elivät sodan aikana Lontoossa: toinen toimi opettajana ja toinen ambulanssin kuljettajana, ja jollain tavalla myös isoäidit jättivät jälkensä kirjan päähenkilöön, nuoreen  Mary Northiin, joka opettaa urhoollisesti kaupunkiin jääneitä lapsia ja myöhemmin kuljettaa myös ambulanssia karuissa olosuhteissa. Mutta kuten sanoin, kirja ei kerro Chris Cleaven isovanhempien elämästä, vaan kyseessä on fiktiivinen tarina toisesta maailmansodasta, luokka- ja rotuongelmista, nuorten elämänvoimasta ja uskosta parempaan, vaikka elämä kovin epävakaista onkin ja rakkaus suorastaan uhanalaista, mutta silti rakkautta aina löytyy.

Hyvää joulukirjaa ei saa spoilata, joten siksi tyydyn nyt höpöttämään asioita vain kirjan taustalta ja yritän pikkuhiljaa palata Lontoon pommitetuilta kaduilta nyky-Suomeen ja arkisempiin joulupuuhiin. Ehkä meidän joulupöydästä tänä vuonna löytyy myös purkillinen karhunvatukkahilloa...

Ihmeellistä joulun aikaa!