Lukuhaaste

 

Olen aika kehno ottamaan haasteita vastaan, mutta tämän eilisen kohtaamisen jälkeen päätin ryhdistäytyä.

Lankutus- ja punnertamishaasteet saavat minut kangistumaan ja hyytymään...

En halua joutua pohjamutiin pyörimään...

Voitteko kuvitella, että marraskuun ensimmäisenä päivänä löysimme mökkirannastamme sammakon! Siellä se hitaasti raahautui haprakkaa jäätä myöten kohti päämääräänsä. Aika kangistuneelta meno vaikutti, mutta välillä saku yritti uljaasti jopa loikata eteenpäin. Takajalat eivät vain tahtoneet enää nousta sileästä jääpinnasta. Mutta tiedättekö? Lopulta urhea sammakko saavutti sulan veden ja sukelsi pohjamutiin talvehtimaan. Uskomatonta!

No niin, minäkin päätin sitten eilen ottaa Karo Hämäläisen lukuhaasteen vastaan. Ideanahan on marraskuun jokaisena päivänä lukea huikeat 30 sivua. Hyytymisen ja kangistumisen estämiseksi ajattelin kirjata lukemiseni tänne muistiin. Tämä on minulta oikeasti hurja veto. Onneksi toisilla on se pohjamuta suorastaan tavoite. Harmi, etten osaa sammakon lailla hengittää ihon kautta, joten ajattelin sinnitellä muuten. Onneksi rakastan lukemista!

1.11.2014

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta (8 sivua)

"Kun hän nojautuu tyynyihin ja ryhtyy lukemaan, häntä alkaa väsyttää. Aivan oikein, hän ei tälläkään kertaa ehdi lukea kuin muutaman sivun ennen kuin vaipuu uneen. Viimeiseksi ennen nukahtamistaan hän ajattelee että kirjat ovat hänen parhaita ystäviään. Jos hänellä olisi tytär, hän opettaisi tälle että romaaneissa on kaikki mitä elämästä tarvitsee tietää. Aivan kaikki."

Sanna Tahvanainen kertoo Coco Chanelista. Ei tarvitse perustella. Rakastan Tahvanaisen tapaa kertoa.

Juha Itkonen: Rimini (15 sivua)

"Siinä he olivat kaikki, kuulin heidän äänensä, tunsin heidän läheisyytensä, ja tunnusmusiikki soi jo, lopputekstit pyörivät, kevyt tupakansavu leijaili ympärilläni mutta sekin oli tuoksu jonka läpikotaisin tunsin, Sellainen lapsuus oli: läpeensä tuttua. Kun asiat olivat ennallaan, asiat olivat hyvin."

Prosaisti-Itkonen herättää tupakansavuisen 1980-luvun taas henkiin ja pureutuu elämän ydinasioihin ja perhedynamiikkaan riipaisevan hienosti. Voi että! Ihana haaste!

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (17 sivua)

"Hiihdimme läpi maaliskuisten metsien, lumi oli paksua ja tahmeaa, pohjoisen Suomen suuret kuusikot eivät tahtoneet päästä meitä lävitseen. Me tunkeuduimme tähän maahan, survoimme suksia kinoksissa, sauvoimme silmät sumeina, selässä reput ja käsissä äitiemme neulomat kintaat."

Mielenkiintoinen näkökulma vapauden valtakunnan suureen vallankumoukseen. Ymmärrän täysin, miksi kirja on kerännyt viime viikkoina kovasti kehuja. Palaan tähän myöhemmin...

2.11.2014

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (124 sivua)

3.11.2014

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (74 sivua)

Tarina heräsi todella henkiin (tai minä heräsin tarinaan) Ilon seppien myötä.

4.11.2014

Antti Arnkil: Lauantaiesseet (16 sivua)

Tänään sain lukea mainion kirjallisuusesseen! Arnkil analysoi kokoelman ensimmäisessä tekstissä Paavo Rintalan Maatyömies ja kuu -teosta ja yrittää selvittää, miten kertomuksessa perustellaan kirjallisuuden ja kirjailijan työn merkitystä. Arnkil siteeraa moneen otteeseen Rintalaa ja voi mitä sitaatteja! Eräs taitaa varata kirjastosta heti koko Rintalan tuotannon. Myös Björkman viittasi muuten Paavo Rintalaan Kadonneet askeleet -kirjassaan.

Seuraavassa esseessään Arnkil tarttuu Skavabölen poikiin, mutta yritän hillitä itseni ja jätän pojat huomiseksi.

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (62 sivua)

"Se kaunis, ruma, kiihkeä, sensuaalinen, haluttu, tuomittava, tuomittu äiti-Venäjä, jota hän rakasti ja palvoi yli kaiken. Se joka sai emigrantitkin palaamaan, vaikka päätä puisteltiin - ja vaikka ruhtinaat palattuaan lähetettiin Siperiaan, piittaamatta siitä että nämä vannoivat pysyvänsä uskollisina kumouksen palvelijoina, kunhan vain saisivat olla pyhällä Venäjällään." 

Mitenkä minusta tuntuu, että tänäkin vuonna Finlandia-palkinnosta kisaa ainakin yksi Venäjälle sijoittuva teos? Kohtahan sekin onneksi selviää...

5.11.2014

Sirpa Kähkönen: Graniittimies (48 sivua)

Unelmat ja ystävät kantavat aika pitkälle. Nyt tekee mieli tarttua Anna Kareninaan ja Thomas Moren Utopiaan... Jatkan sulattelua; se on hyvän kirjan merkki.

Antti Arnkil: Lauantaiesseet (11 sivua)

Elokuvaessee Rubert ja Evert Kalliosta ja raiteilla kulkevasta kirouksesta. Oma Skavabölen pojat -elokuvakokemukseni kalpenee kovin tämän tulkinnan rinnalla. Kohtaus Hippa-tädin silmistä ja karmean salaisuuden paljastumisesta jäi erityisesti kaivelemaan.Täytyykö siihenkin nyt palata?

6.11.2014

Antti Arnkil: Lauantaiesseet (11 sivua)

Torstain essee käsitteli megalomaanista  Yrjö A. Jäntin Suomen sana -valiolukemistohanketta ja proosan marginaaleja. Varsinainen kuningasidea, joka vei miehen terveyden ja melkein koko 60-luvunkin! Huh!

Helmi Kekkonen: Suojaton (45 sivua)

Olen kovasti tykännyt Kekkosen aikaisemmista teoksista, joten odotukset ovat nytkin korkealla. Kansikuva ainakin on kekkosmainen ja kaunis. Tarinassa seurataan hiljaisuudessa elävää tyttöä ja hänen perhettään. Kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta Isa on kuitenkin erilainen. Mitä hänelle on tapahtunut? Miksi kaikki käyttäytyvät jotenkin oudosti?

7.11.2014

Antti Arnkil: Lauantaiesseet (30 sivua)

Aika mainio tämä esseekokoelma. Tänään tutustuin rockin mukavimpaan mieheen, Foo Fightersin taiteelliseen johtajaan, jonka kurkku on kuin Michael Phelpsin käsivarret, ja sen jälkeen Juha Koirasen elokuvaan Partanen, jossa asiallisia hommia ei suoriteta (eikä muuten mitään muitakaan). Mistä nämä aiheet oikein pulppuavat?

8.11.2014

Helmi Kekkonen: Suojaton (106 sivua)

"Maailma oli äänistä täysi, ja hän kuunteli ja odotti, sillä koskaan ei voinut olla varma, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ja se sopi hänelle. Mutta kaikki muut ajattelivat toisin, toivoivat hänen olevan toisenlainen, sopivan paremmin heidän joukkkoonsa. Hän kuuli senkin, näki sen heidän kasvoiltaan."

Kekkonen kirjoittaa taas kovin kauniisti, mutta kaunis kirja Suojaton ei missään tapauksessa ole. Minun mielestäni siis. Haen edelleen koko ajan vastausta kysymykseen MIKSI!!! Erikoinen ja vaikuttava tarina. Tähän tahtoisin palata vielä myöhemmin. Toimisi mainiosti myös lukupiirikirjana.


9.11.2014

Truman Capote: Joulumuisto (18 sivua)

"Aina sama tarina: Jonakin marraskuun aamuna ystäväni ikään kuin virallisesti julistaa joulukauden alkaneeksi, vuodenajan, joka sykähdyttää hänen mieltään ja syöttää hänen rinnassaan loimuavaa tulta. Näin hän kuuluttaa: "Siellä on hedelmäkakkuilma!"

Eräänä marraskuun aamuna kaivan Capoten tekstin esille ja ajattelen pikkuisen jo joulua. Ehkäpä tänä vuonna muistan jopa leipoa sen hedelmäkakun. Joulumuisto valaisee ja tuo lämpöä marraskuuhun.

Jari Järvelä: Särkyvää  (42 sivua)

10.11. - 12.11.2014

Jari Järvelä: Särkyvää (163 sivua)

"Tärkeintä on oppia ymmärtämään putkiaivoisen ajattelumaailmaa, jos on itsellä päässä tippaleipä. Tämän parisuhteessa oppii, jos ei muuta. Yksi jobi kerrallaan, niin se sujuu. Harvasta asiasta saa, Teemu-kulta, isompaa nautintoa kuin siitä, kun kahden eri aivotyypin yhteiselo ristiriitoineen onnistuu. Se on sitä jumalten keinua. Löytyy se adapteri väliin."

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen Teemu, jolta tuo sitaatin adepteri on päässyt katoamaan. Teemu on koko ikänsä yrittänyt olla mukava kaveri, mutta vaimo ymmärtää kaiken aina jotenkin väärin. Tilanne on lopulta kärjistynyt siihen pisteeseen, että mies yrittää polttaa kotinsa (ja vahingossa samalla myös vaimon ja lapset), joten elämä tuntuu todellakin ajautuneen umpikujaan. Teemu päättää lopettaa päivänsä, mutta edes tämän projektin hän haluaisi suorittaa mallikkaasti ja hohdokkaalla tavalla. Niinpä hän suuntaa perintö-Ladansa kohti Espanjaa ja Pamplonan härkäjuoksua. Mukaan hän pakkaa pahvilaatikollisen tärkeitä tavaroita kuten pingispallon, palovaroittimen, oman viisaudenhampaan, lapsen maitohampaan, puolikkaan omenan, kastekynttilän...

Särkyvää oli kyllä aika riemastuttava lukukokemus. Järvelä tekee oivallisia havaintoja elämästä ja parisuhteen ongelmakohdista, miehenä olemisen haasteista, osuvia pieniä yksityiskohtia ja silmäkulman pilkettä - vähän samaa hirtehistä huumoria kuin Paasilinnalla konsanaan... Elämässä on paljon tärkeitä hetkiä.

13.11.2014

Satu Taskinen: Katedraali (41 sivua)

"Haluaisin ylipäätään elämässä joskus voida sanoa: Juodaanko kahvit? Haluaisin voida odottaa vierasta, kattaa kahvipöydän, kaataa juomaa kuppeihin, sekoittaa sokerit ja maidot ja tietää ja tuntea, että siinä se nyt on: keksit ja elämä."

"Mitä varten kaikki nämä laatikot? Mark kysyy.
Miksi niin? Siksikö, ettei olisi ketään huolehtimassa asioista? Ei, ei siksi. Huolehtija on vain hitaampi kuin maailma. On vaikea pysyä kehityksen mukana, osata valita oikein ja päättää ja noudattaa sitä. Siihen liittyy sekin, että niin usein myöhästyn. Sitä yritti juosta maailman ja asioiden perässä, mutta aina myöhästyi. Oli itse kilpikonna, kun ympärillä oli pelkkiä jäniksiä. Vuorokaudessa pitäisi olla kaksikymmentäviisi tuntia. Kolmekymmentä olisi vielä parempi, ehtisi syödä aamiaisen lisäksi vielä lounaan ja saisi sängyn pedattua ennen kuin on taas tullut nukkumaanmenoaika."

Katedraali on aarre. Ihana kirja. Kiitos hehkutuksesta Minnalle!

14.11.2014

Mihin katosi viikko? Apua? Olen kyllä lukenut, mutta tarkat sivunumerot ovat huuhtoutuneet mielestä. Katedraalia noin 60 sivua, Maritta Lintusen Hulluruoholaa 150 sivua, Heidi Jaatisen Kahta viatonta päivää noin 40 sivua, Peter Sandstörmin Valkeaa kuulasta 44 sivua (kansi on kovin nostalginen), Jussi Valtosen He eivät tiedä mitä tekevät (ensimmäisiä sivuja vain). Taidan olla sellainen 40 sivun nainen! No onneksi Turtschaninoffin Maresista kertyi pelastavat 212 sivua, joten mukana räpiköidään edelleen.