Caitlin Moran: Näin minusta tuli tyttö

 

Istun auringossa paikalla 14A ja leijun nousuvesimäisessä riemussa, enkä ole koskaan kokenut mitään vastaavaa. Yksi ainoa hätkähdyttävä tosiseikka saa minut pöllyyn: pilvien yläpuolella paistaa aina aurinko. Aina. Joka ikisenä päivänä Maan päällä - jokaisena elämäni päivänä - on ollut salaisesti aurinkoista. - - - Minusta tuntuu kuin olisin lentänyt tuhannen kilometrin tuntinopeudella pää edellä elämäni kauneimpaan vertauskuvaan; jos lentää tarpeeksi korkealla, jos kohoaa pilvien yläpuolelle, saa elää ikuista kesää.

Caitlin Moranin Näin minusta tuli tyttö (Schildts & Söderstöms 2015) on hulvaton, kamala ja koskettava kasvutarina, jossa 14-vuotias Johanna Morrigan päättää rakentaa oman elämänsä pala palalta uudestaan.

Neljätoistavuotiaalle ei kerrota tätä, sillä ne, joiden pitäisi opastaa elämässä, ovat omat vanhemmat - juuri ne ihmiset, jotka rakensivat sen version, johon olet niin täysin tyytymätön. He tekivät oman mielensä mukaisen version. He tekivät sellaisen version, jota he itse tarvitsevat. He muovasivat sinut oman tietämyksensä nojalla ja rakkaudesta - siksi he eivät kykene näkemään, mitä sinä et ole...

Johannan lapsuus on kulunut alueella, jonka postinumero ei ole houkutteleva. Isä on rock-tähteydestä haaveileva tyhjäntoimittajaidealisti ja äiti masentunut, perhettään suojeleva naarasleijona. Ja perhettä piisaa. Isälle sattuneen työtapaturman vuoksi Morriganit elävät sosiaalietuuksien turvin. Televisio tarjoaa sopivasti viihdykettä ja kirjastosta saa musiikkia ja kirjoja. Ikuisen rahapulan takia välttämättömyystarvikkeet on kätevintä pölliä kemikaalikaupasta. Vaikka olosuhteet tuntuvat karuilta, perheessä kuitenkin tiedetään sanojen arvo ja kaikista ongelmista huolimatta asioista puhutaan ja vanhemmilla on sydän kohdillaan. Ulkopuolisen silmin tilanne kuitenkin näyttää aika toivottomalta, varsinkin kuin erinäisten sattumien vaikutuksesta perheen etuuksille tapahtuu jotain ja vanhempien mielenterveydestäkään ei aina ota oikein tolkkua. 

 Päähenkilö rakastaa musiikkia ja alkaa sitkeästi pommittaa englantilaista musiikkilehteä lähettämällä salanimellä bändiarvosteluja viikko toisensa perään. Lopulta kyvyt huomataan ja alaikäinen ja ylipainoinen "Dolly" palkataan karskien miesten seuraan lehteen töihin. Varsinainen tuhkimotarina siis! Silinterihattu päähän ja mustat kajalit silmiin ja 14-vuotiaasta Johannasta tuleekin ehkä koko saarivaltakunnan pelätyin ja rääväsuisin kriitikko, jonka elämäntehtävä tuntuu olevan nuorien bändien teilaaminen ja irstaiden seksikokemusten hankkiminen. Dolly on "enfant terrible", mutta jossain vaiheessa Johanna huomaa, että palikat ovat sittenkin väärässä järjestyksessä ja hänen elämänsä on jotenkin kummallisella tavalla väärin rakennettu. 

Olipa lukukokemus! Olen siinä onnellisessa tilanteessa, että keskustelemme Moranista ensi viikolla lukupiirissä. Vähän täytyy vielä sulatella. Kaikesta ronskiudesta huolimatta kirja oli riemastuttava lukukokemus. Tosin tytölle, joka on kasvanut peilittömässä talossa, olisi voinut monessa kohdassa käydä toisinkin. Ja kyllä niistä elämän peileistä kaikenlaista kuvajaista näkyikin. Onneksi yhdestä näkyi myös se kaikki hyvä ja arvokas.

Ja vähin erin, pala palalta, syntyy sellainen elinkelpoinen versio itsestä, jota voi hyräillä koko päivän. Löytyy se pieni hiekanjyvä, jonka ympärille helmi alkaa kasvaa. Luonto tekee tehtävänsä ja helmen sisus täyttyy taialla, vaikka itse puuhailisi kaikkea muuta...

Aika ihana! Ja ihana on tuo sääkin ulkona. Taitaa olla se ikuinen kesä vihdoinkin!